• Milla

No alarms and no surprises

Updated: Sep 14, 2019


'Selvisin tästä kuukaudesta' oli ensimmäinen ajatus mikä mieleeni juolahti, kun mietin helmikuuta. Palloilin tämän kuukauden kahden työpaikan välillä, jotka 50 kilometrin päässä toisistaan. Välillä meinasin vastata puhelimeen toimipaikan väärin, kun en meinannut 'automaattisella puhelinaivoillani' muistaa missä olin.


Minua kihelmöi ajatus maaliskuusta, koska on tulossa niin paljon kivoja juttuja, hyviä keikkoja ja kokoaikainen työ. Sijaisuus, mutta kuitenkin tuntityöläisen palkkalaskelma on historiaa ja saan allekirjoittaa varsinaisen työsopimuksen runkosopimuksen sijaan.



Jouduin tänään taas kuitenkin tunnekuohun valtaan. Tunsin kaulallani ja rinnassa kuinka pulssini kohosi, kun vastasin vähän pidemmän kaavan kautta simppeliin kysymykseen mitä mun elämässä on viime aikoina tapahtunut. Oli tunnustettava että pää ei ole meinannut pysyä helmikuussa mukana.


Jotenkin tässä työssä se tietty hälytystila on jäänyt entisiltä hektisiltä työpaikoilta päälle. Olepas siinä rauhallinen ja kiireettömän oloinen, kun sydän lyö levossa 86 lyöntiä minuutissa. Otin Propralin päivittäiseen käyttöön. Olen aloittanut uusia harrastuksia ja vapaaehtoistyötäkin on. Eletään niin sanotusti kolmekymppisen naisen ruuhkavuosia, jos niitä sellaisiksi voi sanoa ilman lapsia. Enemmän hyviä juttuja on tapahtunut, mutta kuitenkin nopeammalla tahdilla kuin ikinä ennen.





Päätin siis tälle kuulle tasan kaksi tavoitetta, jotka eivät varsinaisesti ole edes tavoitteita: Rauhoitu ja rentoudu tai breathe and reboot kuten eräs fiksu tv-sarjan sinkkukolumnisti sanoi. Ei tarvitse tavoitella mitään sen kummempaa. Kävin tänään saunassa, koska halusin ja jätin kotityöt jollekin muulle päivälle. Maksoin vain laskut, jotka oli pakko, koska eräpäivä oli jo mennyt pari päivää sitten. Päätin vähän kirjoitella ja mennä vähän myöhemmin nukkumaan, koska haluan. Ei ole pakko herätä vielä viideltä. Repäisen ja herään vasta 6:10. Olen miettinyt sitäkin, kun ystäväni sanoi, että annan itsestäni blogin kautta jotenkin jäykemmän ja neuroottisemman kuvan kuin mitä todellisuudessa olen. Sä oot niin lämmin, mutta blogin kautta tulee jotenkin kylmä kuva susta, hän sanoi. Tämä on paikka, johon monesti oksennan pahan oloni, mutta haluaisin että asia olisi toisin.



Puhuin Klub1:n asiakaspäällikön kanssa siitä miten on mukamas hienoa sanoa että on kiireinen. Itse mieluummin sanoisin, että ihanaa, kun on niin paljon vapaa-aikaa ja niin vähän tehtävää. Moni ihminen unohtaa nauttia siitä elämän matkasta. Olen kohdannut paljon eläkeikäisiä ihmisiä, erityisesti miehiä, joilla on jotenkin tietyllä tavalla elämänmakuinen asenne. Eräskin potilas sanoi, että turhaan te nuoret hössötätte, elämä pitää ottaa sellaisenaan ja rauhassa. 'Ikinä ei mikään tule täysin valmiiksi' ja 'mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa' ovat lauseita, jota kuulee heiltä melkein päivittäin. Elämä on parempaa, kun vaikka menee järven äärelle ja vain katselee kun linnut lentävät taivaanrantaan. Hengittää raikasta ilmaa. Hengittää kunnolla ylipäätään. Yritän imeä noista ihmisistä kaiken tuon viisauden ja huolettomuuden, mutta vielä on opeteltavaa



´Tuota elämän matkasta nauttimisesta ja odotuksista kirjoitti muuten ihana Anna Vihervaarasta-blogin Anna oivaltavassa ja lempeässä postauksessaan. Tämä kannattaa lukea jos mietit että elämä menee taas päin häränpyllyä tai ainakin eri tavalla kuin mitä odotit. Miten se asia pitäisi ottaa?






Kuvat on otettu noin sata vuotta sitten Loviisasta, jossa olimme serkkuni kanssa eräs kesäviikonloppu katselemassa vanhoja taloja.


Osaatko sä elää kiireettä?

© 2023 by APPETIZING ADVENTURES. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now