• Milla

Kannattaako sairaanhoitajan pitää blogia?

Updated: Sep 14, 2019


Omasta elämästään? Oon nyt näitä asioita miettinyt paljon näinä aikoina, kun hain vakituista työtä nykyisestä firmastani, tosin eri toimipisteestä. Sairaanhoitajilta, kuten monilta muiltakin julkisilta auttaja-ihmisiltä, odotetaan tiettyjä asioita. Nykyään sairaanhoitajilla onneksi voi olla tatuointeja ja vaikkapa hiuksissa puolisiili, jos hän on hyvä työssään. Sairaanhoitajalla luonnollisesti ei saa olla rakennekynsiä tai kynsilakkaa (paitsi jos lakkaa kynnet päivittäin) ihan aseptisista syistä ja hygieniasyistä. Kynnet kun jo itsessään sisältävät Euroopan väkiluvun verran mikrobeja, rakennekynnet tuplaten. Nämä asiat eivät harmita minua sillä haluan pitää potilasturvallisuudesta kiinni ja saa sitä muutenkin olla kaunis.


Sen sijaan minua harmittaa se, että sairaanhoitajan kannattaa hyssytellä, jos hän on joskus kärsinyt esimerkiksi masennuksesta (tai haluaa saada lapsia joskus). Nämä asiat ovat sellaisia, jotka auttamatta vaikuttavat työnsaantiin. Olen kertonut rehellisesti haastattelussa, että aukko työhistoriassa johtuu siitä, että parantelin itseäni masennuksesta. En saanut paikkaa, tosin onneksi sijaisuuttani pidennettiin.


Ymmärrän kyllä, että hoitotyö ja entiset mielenterveyden haasteet eivät kuulosta hyvältä yhdessä. Toisaalta kysymystä voi miettiä tätä kautta: Haluatko, että sinua hoitaa ylirasittunut ihminen, joka yrittää kaikkensa töissä jaksaakseen vai sellainen, joka joskus on ollut masentunut, mutta on nyt kunnossa ja on tietoinen itsestään ja terveydensä tilasta? Minä mieluummin kertoisin huonosta olostani ihmiselle, joka on joskus kokenut saman, kuin henkilölle joka on lukenut asioista vain kirjoista. Toki potilaalle ei kannata tilittää yksityiskohtaisesti että hei, mulla oli joskus kans tolleen, en meinannut päästä ylös sängystä, mutta sitä voi olla paremmin läsnä. Läsnäolo ja kuuntelu ovat hoitotyön kulmakiviä.


Jan Holmberg kirjoittaa usein myös sairaanhoitajan fiiliksistä ja tärkeistä asioista Tehyn Mainio-blogissaan. Holmbergin kirjoituksiin on helppo samaistua ja olen usein miettinyt että pitäisikö kirjoittaa 'sairaanhoitaja-blogia'. Miksi en sitä tee johtuu siitä että en halua että se vaikuttaa työnsaantiini. Rakastan yli kaiken työtäni, ihmisten konkreettinen auttaminen on parasta ja juuri sitä haluan tehdä. Herään rehellisesti sanottuna joka päivä hymy huulillani vaikka väsyttäisi sillä tiedän, että pääsen taas olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.


Korvahuuhteluista on yllättäen tullut lempparijuttuni. Siinä kättensä jäljen huomaa heti ja joka kerta minua rupeaa hymyilyttämään, kun huomaan potilaan ilmeen, kun hän rupeaa taas kuulemaan paremmin korvavahatulpan lähdettyä korvasta. Haavanhoidot ovat myös palkitsevia samasta syystä. Ohjaushetket ovat melkoista salapoliisityötä ja samalla inception-hetkiä, ihmisen päähän yritetään istuttaa ajatus. Elämäntapaohjauksissa persoonansa voi laittaa peliin ja tuntea ilon läikähtävän sisällä, kun potilas asettaa tavoitteita ja ehkä hoksaa jotain uutta omasta terveydestään. Tärkeämpiä juuri ovat nämä potilaan oman tiedon vahvistaminen kuin se, että pääsee brassailemaan tiedoillaan ja taidoillaan. Potilas on tärkein.


Ennen kaikkea on muistettava, että sairaanhoitajakin on ihminen. Me yritämme parhaamme ja oikeasti useimmat meistä myös oikeasti välittävät. Kiire saattaa näkyä työssä, mutta se ei tarkoita että potilas olisi sen vähäpätöisempi. Toivon, että hoitotyön tekijöitä kuunneltaisiin työssä työntekijämitoitusten ja toiveiden suhteen esimerkiksi työnohjauksissa, sillä se vahvistaa potilasturvallisuutta ja tyytyväisyyttä luonnollisesti. Olisi mukava joskus keretä kysymään potilaalta että hei, mitä sulle kuuluu?



Mitä sinä toivoisit sairaanhoitajan blogilta tai mun blogilta?



Kuvassa ystäväni lapsi, ei ole vielä omia.

© 2023 by APPETIZING ADVENTURES. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now