• Milla

Lasien taikaa

Updated: Sep 14, 2019



Oli aika taas päivittää lasit. Silmäasema Jyväskylän Kauppakadulla on ollut luottopaikkani monta vuotta. Minulla on silmissä miinuksen lisäksi hajataittoa eli hienosti sanottuna kärsin astigmatismista. Ilman laseja näen kaiken aika blurrina ja aikoinaan kärsin tämän vuoksi huimauksesta ja päänsäryistä. Tämä on eri asia kuin karsastus, mihin moni hajataiton sekoittaa. Silmänpohjani kuvataan myös säännöllisesti ykköstyypin diabeteksen takia, sillä sairaus voi vaurioittaa silmänpohjia. Tähän mennessä ei ole vielä ollut mitään komplikaatioita ja niitä ei välttämättä tulekaan, jos verensokerit pysyvät tasapainossa. Silmänpohjakuvissa vaan ei näy kaikki silmän vauriot. Otin Silmäasemalla optikon suosituksesta myös viipalekuvat, jotka hoitaja otti ja silmälääkäri teki lausunnon. Kaikki kunnossa silmien osalta.


Silmieni miinukset olivat nyt molemmilla puolilla - 1,25. Tämä oli mielestäni aika jännä juttu, että toisen silmän näkö oli huonontunut tasan samalle tasolle kuin toisen silmäni, kun se aiemmin oli -0,75. Näkö pitäisi kuulemma tarkistaa puolen vuoden välein tai ainakin tämän verran lasit ovat legitit. Silmäasemalla oli viime kuussa kaikista kehyksistä -70% alennus ja toisista laseista -50%. Otin myös tummentuvat Monkeyglasses-merkkiset kehykset, joihin otin sellaisen ominaisuuden, että tummentuvat myös autonikkunoiden läpi. Melko kätevää. Tanskalainen Monkeyglasses on siitä erikoinen merkki että kaikki heidän lasinsa ovat eettiset, käsintehdyt ja merkki suojelee muun muassa orankeja. MonkeyGlasses tekee yhteistyötä järjestön Syn for Sagen i Afrikan kanssa, joka toimittaa vanhoja silmälaseja kehitysmaihin.



Alla Prada-lasit


Monkeyglasses-laseissa on semmoinen kiva kasariviba, että aluksi kaverini katsoivat lasit nähtyään että et oo tosissasi, kun tommoset hommasit. Muistutin kuulemma vähän sarjamurhaaja Jeffrey Dahmeria tai Mikko Alataloa lasien ansiosta. Kiitti kamut. Mutta tärkeintähän se on, että itse tykkää. Minusta näistä tulee vähän sellainen olo kuin olisin arvostettu tiedenainen. Ja pelastin varmaan yhden orangin lasien ansiosta eli on sekin jo jotain.

Onko sulla lasit? Millaiset lasit viehättävät? Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille.

© 2023 by APPETIZING ADVENTURES. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now