• Milla

Mitä unettomuus on opettanut minulle

Updated: Sep 14, 2019



Olen ollut nyt kuukauden aika vähillä yöunilla. Keskimäärin olen nukkunut nelisen tuntia, kun ennen nukuin 8-10 tuntia. Yleensä herään neljän kieppeillä ja rupean touhuamaan kämpässä omiani. Kahvit yleensä keitän kuudelta aamulla.


Aluksi tämä oli minulle shokki, sillä unettomuus alkoi kesälomani alkaessa. Luulin astuneeni stressivapaalle vyöhykkeelle mutta vielä mitä! Kun olimme lähdössä Naantaliin heräsin jo kahdelta, kun olin niin innostunut lomasuunnitelmista. Unettomuus vaan jatkui ja jatkui ja aloin viimein huolestua vireystilastani ja rehellisesti sanottuna psyykestäni. Lääkäri määräsi minulle unilääkkeitä, mutta huonosti ne ovat auttaneet.


Työpsykologilla sain tällä viikolla miettiä syitä. Aluksi mietin onko kroppani mennyt siitä sekaisin, että kerrankin menee niin hyvin? Aika moni on naurahtanut tälle ajatukselle. Elämässä on ollut paljon positiivista stressiä viime aikoina. Muutamme unelmakämppään poikaystäväni kanssa, töissä on ollut ihan mukavaa ja on ollut tunne että osaan, kavereita olen myös nähnyt sopivassa määrin. 'Voi se osittain olla siitäkin. Muutto on monille suuri unettomuuden aiheuttaja', psykologi sanoi.


Opin vastaanoton aikana, että neljän tunnin yöunillakin pärjää. En ehkä vielä päälle kolmikymppisenä sairastu unettomuuden vuoksi muistisairauteen tai saa potkuja töistä, kuten pelkäsin. 'Moni pärjää, vaikka nukkuisi vain vähän. Siitä kärsivät varsinkin tunnolliset sairaanhoitajat. Te tuppaatte olemaan vähän sellaisia', psykologi jatkoi ja hymyili.


Olen ruvennut miettimään että mieleni ei ehkä ole tarpeeksi joustava tai ajattelumallini ovat vääristyneitä tai negatiivisia mitä tulee itseeni. Kävin läpi Mielenterveystalon unettomuuden omahoito-ohjelman ja voin kyllä suositella tätä. Varsinkin sisäisen puheen harjoitus kolahti. Tunnistin itsestäni kaikki ihmistyypit eli huolestujan, kriitikon, uhriutujan ja täydellisyyden tavoittelijan. Olen nyt harjoitellut positiivisia vastaväitteitä näiden ihmistyyppien malliajatuksille. Jos ajattelen että 'Olen huono ihminen, kun en osaa edes tätä yksinkertaista asiaa, nukkumista.' voin ajatella


Kelpaan ihan hyvin tällaisena kuin olen. Olen riittävän hyvä ja arvokas ihminen. Selviän tästäkin, kuten olen selvinnyt ennenkin.

Tai jos ajattelen että tämä homma ei korjaannu niin nopeasti kuin haluaisin ja olen epäonnistunut, voin ajatella


”Voin edistyä askel kerrallaan. Olen valmis näkemään, että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.”

Nämä olivat esimerkkejä Arto Pietikäisen Joustava mieli-kirjasta, jonka itse asiassa tilasin nyt Adlibriksesta. Olin joskus lainannut tämän kirjastosta, mutta en paljon hyötynyt opuksesta, kun en jaksannut silloin keskittyä tehtäviin.



Olen kyllä ollut yllättynyt siitä, miten hyvin olen jaksanut. Päiväni tosin ovat aika vaihtelevia. Tänään poikaystäväni oli ihmeissään siitä miten heräsin niin tyytyväisenä ja iloisena. Minä taas yllätyin hänen kommentistaan. Enkö muka ollut positiivinen koko ajan tai ainakin vaikuttanut siltä? Pinnistelin täysillä, että en tiuskisi kellekään ja vaikuttaisin valoisalta. Kävin eilen omilla kämpillä vähän siivoamassa ja tiskaamassa vaikka olin hieman lämpöillyt samaisena päivänä, joten sekin sai minut tyyntymään. Muuttoa edeltävät valmistelut alkavat myös olemaan mallillaan. To do-lista oli taas vähän lyhyempi. Elämän ei kuitenkaan pitäisi olla pelkkää to do-listojen täyttämistä. Ihminen on arvokas, vaikka ei tekisi yhtään mitään.


Mutta palataan itse unettomuuteen. Paras neuvo minkä olen oppinut on ehkä se että jos et saa unta, älä pyöri sängyssä vaan puuhaile omiasi sen aikaa. Mene sänkyyn vasta, kun olet oikeasti nukahtamispisteessä. Älä välitä unihäiriöstä ja älä seuraile kehosi oireita. Lue kirjaa. Kirjoita blogia. Ja hyvän tähden älä ainakaan juo alkoholia, sillä uni tulee olemaan sitten hyvin levotonta, sekavaa ja kevyttä. Tosin aika hauska juttu on, että ensimmäistä kertaa nukuin kunnolla 2,5 viikon jälkeen kun meillä oli bileet. Olin vain mennyt humalassa sänkyyn sanomatta mitään ja kuorsannut sikeästi yöllä, kun muut pelasivat pelikonsolia ja puheensolina täytti koko kämpän. 'Hyvät unenlahjat tuolla tyttöystävälläs', oli poikaystävälleni sanottu.


Ja on tässä ollut hyviäkin puolia. Olen saanut paljon lisätunteja elämääni ja miettinyt mitä haluaisin tehdä elämälläni. Ilmoittauduin itse asiassa nyt vuoden mittaiseen koulutukseen, jolla voin vaihtaa ammattiani. Siitä ehkä myöhemmin lisää, nyt en vielä viitsi enempää paljastaa.


Kyllä se tästä.


Miten sinä olet selvinnyt unettomuudesta?





© 2023 by APPETIZING ADVENTURES. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now